Oli se sitten mikä laji tahansa- koirien kanssa harjoitellessa tai ihmisurheilun puolella. Mukavuusalue. Mukavuusalueella treenataan asioita joita parhaiten osataan ja onnistutaan. Treenit kulkee vaivattomasti, eikä tällä aluella oleskelu vaadi kovasti ponnisteluja. Mutta pidemmällä tähtäimellä -ei myöskään tuloksia.
Onko sitten kyse mukavuudenhalusta, taitamattomuudesta, erilaisista tavoitteista, tahtotilasta vai mistä? Tätä olen pohtinut vuosien mittaan paljonkin treenatessa itse sekä myöskin fysioterapeuttina ja koiratreeneissä.
Koirien kanssa syyllistyn usein treenamaan asioita jotka luistavat mukavasti. Takaraivoon on iskostunut ajatus, että ”tekemätön harjoitus on paras harjoitus”. Jos ei ole aikaa tai taitoa miettiä suunnitelma A, B ja C- jätä tekemättä! Usein tarvitsen tähän ulkopuolisen kouluttajan tuuppamaan treenejä eteenpäin. Hauskaa kuitenkin sinänsä, että toisia koirakoita treenatessa vaadin helposti tuon maagisen kynnyksen ylittämistä 😉
No entäs sitten salitreenit? Koska kyse on ainoastaan ja vain kiinni itsestä- se on eri asia. En voi pilata mitään omilla tekemisilläni, enintään rikkoa omaa kroppaani… Tosin minulla on taitoa tehdä liikkeet oikein, analysoin jatkuvasti miten puhtaasti haluan ne tehdä. Jo aiemmin salilla kovasti treenatessa haastoin jatkuvasti itseni kovempiin suorituksiin. Minulla oli Jussin lisäksi pari hyvin samanhenkistä treenikaveria joiden kanssa testattiin jatkuvasti omia rajoja.
Nyt olen päässyt salilla tuohon samaan moodiin. Kun hapenottokyky ja lihaskunto on kasvanut sen verran, olen voinut siirtyä tuonne mukavuusalueen ulkopuolelle. Tällä moodilla treenatessa ei kesken sarjojen vaihdella kuulumisia (eikä selata kannettavalla eikä syödä pitsaa- kuten rakkaan ystäväni Stikkun salilla jotkut tekee…oikeasti!!!) vaan keskitytään vain ja ainoastaan seuraavaan liikkeeseen ja siihen kuinka sen voisi tehdä kovemmin ja paremmin. Positiiiviseen ja voimakkaaseen tunnetilaan. (tästä aiheesta saisi ihan oman postauksen…)
Täytyy kyllä taas kiittää rakasta Jussiani tästä piiskaamisesta. Olemme treenanneet sen verran paljon ja pitkään yhdessä, että sitä vaan tietää mitä voi toiselta vaatia 🙂
Loppuun vielä hauska juttu 😉 Eräänä päivänä salilla Jussilla oli 60kg:n käsipainoilla rintapunnerrus. Pari vahvaa salikaveria treenasi samaan aikaan ja he tarjoituivat auttamaan. Jussi sanoi ”ei tarvitse -Heli auttaa”. Sarja meni tosi hienosti mutta lopuksi Jussi tyrkkäsi minulle toisen painoista syliin. No siinä seisoin ja pähkäilin miten saan laskettua itseäni painavamman käsipainon lattialle ilman että sormeni jää väliin… Niin että luottoa löytyy 😉
Mukavuusalue ylitetty! Jalkatreenin jälkeen… ja ainoa paikka missä minulle saa näyttää keskisormea 😉
Hapettaa… tämä kuva oli jo deletoitu- mutta sopii teemaan ettei treenin jälkeen saa näyttää söpöltä 😉
Vaikka olenkin aika kilpailuhenkinen ihminen- on loppujen lopuksi itseään vastaan kaikkein mukavin kilpailla 😉 Treeni- intoa kaikille ja hushus pois sieltä mukavuusalueelta!
Rautaa&Timattteja 