15
Apr
13

Koukussa

Sen lisäksi että olen koukussa latariini, olen koukussa nettitilauksiin. Paketti Zalandolta piristää kummasti😉 Koska mielestäni nainen ei ikinä voi olla liian turhamainen, on mukava tilailla myös salivaatteita. Jo aikaisemmin olin tykästynyt  ja käyttänyt Better Bodiesin vaatteita ja nyt olen niihin aivan liekeissä.

Tilaamme suurimmaksi osaksi myös lisäravinteet nettikaupoista. Jussille ei tarvitse paljoa vihjaista että voitaisiin tarvita jotain, hetkessä ovat tilaussivut auki. Hyvällä omalla tunnolla voi tilata samoilla kuluilla yhden BB:n paidan tai topin…

Muutamia hyviä linkkejä :

PPS- shop Erittäin nopea ja hyvä palvelu

Fitnesstukku Laaja valikoima kaikkea

Gazoz nettikaupalla myös kivijalka myymälä Kuopin Matkuksessa

Geevoima nettikaupalla kivijalkamyymälä Kuopion keskustassa

BB1

BB3

BB4

BB2

Kevään uusi lempivärini pinkin lisäksi on Aqua😉

Tänään korkkasin virallisesti uuden ohjelman ja treeni kulki aivan loistavasti. Viikonlopun rentoutuminen oli tehnyt minulle terää. Ohjelmassa oli syväkyykkyä leveällä jalka-asennolla (40 kg), leuanveto jota jaksoin tehdä itse 4 alhaalta saakka (YES!) ja Jussi kevensi vielä 2 toistoa, maastaveto (70kg), penkkipunnerrus (35kg) ja vinot vatsat levypainolla (10kg). Seuraavaan treeniin aion lisätä kyykkyyn 10kg ja penkkiin 2,5kg.

sali

Tänään sainkin BB-Gymiltä laatikolliset Fast Intraa ja Feediä- täytyynee kysäistä miten nämä istuu uuteen treeniohjelmaan. Saa luvan sopia- sen verran  monta pussia tuli taas shoppailuinnoissani tilattua😉 Ja koska jutussa mainittiin BB parikin kertaa niin laitetaan kuva vielä kolmannesta BB:stä  ;)

pBB


2 Responses to “Koukussa”


  1. 1 Jenni
    17/04/2013 06:27

    Testaahan se intra, niin voit kertoo onko yhtä pahan makuista kuin Amino Rush.. Katselin sitä Prismassa ja mietin kokeilisiko seuraavana treenijuomana..😉

  2. 2 Heli
    17/04/2013 06:59

    Intra testattu! Treenasin sellaisella sykkeellä eilen etten ehtinyt miettiä mille maistuu. Mutta jaksoin tehdä 4 kierrosta ja vieläpä lisätä painojakin. Joten toimii ainakin – mausta viis😀


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: